Job 17

Job jatkaa puolustustaan

1 "Henkeni on rikki raastettu, päiväni sammuvat, hautausmaa on osani. 2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy katsella, kun he nousevat minua vastaan. 3 Asetu itse takaamaan minut. Kuka muu ryhtyisi kättä lyöden takaajakseni? 4 Sillä sinä olet sulkenut heidän sydämensä ymmärrykseltä. Sen tähden sinä et päästä heitä voitolle. 5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät. 6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi. Olen kasvoille syljettävä. 7 Silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki jäseneni ovat kuin varjo. 8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viattomat nousevat jumalattomia vastaan. 9 Mutta vanhurskas pysyy tiellään, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa. 10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne. En löydä viisasta joukostanne. 11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat sydämeni ajatukset. 12 Yöstä he ovat tehneet päivän, ja valo muka lähenee yön kasvoilta. 13 Jos kuinka toivon, hauta on kuitenkin asuntoni. Levitän vuoteeni pimeyteen, 14 sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni.' 15 Missä silloin on toivoni, ja kuka saa katsella toivoani? 16 Ne astuvat alas hautaan, kun yhdessä lepäämme tomussa."